perjantai 28. heinäkuuta 2017

THE ALPHABET OF MY LIFE

Olen nyt ollut viikon verran Marmariksessaa ja paljon on ehtinyt tapahtua. Loma on ollut tähän asti erittäin tapahtumarikas.
Täällä on ollut todella hauskaa, vaikka tosiaan paljon on ehtinyt käymään. Ihan alussa oli pari todellla pientä maanjäristystä. Ne eivät tehneet täällä mitään tuhoja, mutta Bodrumissa tekivät. Olen ollut pari kertaa aamuyöhön asti menossa, joten en ole juurikaan nukkunut. Pari uutta paikkaakin on löytynyt, hah. Eilen näinn metsäpalon ja mitököhän kaikkea vielä siihen päälle..
Vielä on siis toienn viikko jäljellä ja odotan että mitä vielä pääsen tekemään sekä näkemään!
A - Aurinko Olen kesäisin todella paljon pirteämpi kuin esimerkiksi marraskuun harmaina päivinä. Auringolla on muhun tosi suuri vaikutus positiivisessa mielessä. Saan enemmän aikaan ja olen iloisempi.
B - Bershka Tykkään ihailla Bershkan vaatteita ja olen moneen kertaan miettinyt tilaavani sieltä jotain, mutta en ole kuitenkaan ikinä saanut aikaiseksi. Ehkä vielä joskus..
C - Chanel Unelmoin pienestä Chanelin laukusta, mutta en usko vielä ainakaan muutamaan vuoteen saavani sellaista. Suuri unelma!
E - Eläimet Olen ollut eläinrakas varmaan koko elämäni. Meillä on aina ollut joku lemmikki, mutsin astmaan saakka. Mulla meni ensin aika kauan tottua ajatukseen elämä ilman lemmikkiä. Onneksi siskollani Miralla majailee meidän yhteinen kissa Jade <3
F - Facebookin Naistenhuone - Facebookryhmä, jota seuraan joka päivä. Siellä syntyy draamaa aivan tyhjästä ja se ryhmä saa mun sisäisen Ulla Taalasmaan hereille. 
G - Google En tiedä toista ihmistä, joka googlaisi yhtä paljon kuin minä. Olen koko ajan tarkistamassa jotain Googlesta, välillä huolestuttavankin paljon.
H - Helsinki Varmaankin mun lempikaupunki Suomessa. Siellä on vähän kuitenkin sellaista suuren kaupungin vilinää, ainakin Lahteen verrattuna.
I - Instagram Mun suosikkisovellus, jota käytän aivan koko ajan. Tykkään selailla toisten kuvia ja hakea niistä inspiraatiota. Oman feedin kehittämiseen mulla ei aina riitä energia, mutta silloin kun mulla isekee inspiraatio siihen niin se on menoa.
J - Jasmin Eli minä itse! En ole aina ollut sinut itseni ja tyllini kanssa, mutta nyt musta tuntuu, että olen aika lähellä sitä.
K - Kokkaaminen En ole mikään topchef, mutta tykkään kokkaamisesta tosi paljon. Kehittelen päässäni usein omia reseptejä ja ideoita, yleensä niissä ei ole mitään järkeä, mutta uuden kokeileminen on kivaa.
L - Lumi Ja talvi ovat asioita joista en tykkää yhtään, jos saisin päättää niin en olisi ikinä talvella Suomessa.
M - Matkustaminen Asia jota rakastan! Halaun käydä elämäni aikana mahdollisiman monenessa eri paikassa ja kaikilla mantereilla. Tai no en ehkä Etelämantereella, hah.
N - Netflix Tätä ei varmaankaan tarvitse selittää?
O - Onnellinen Olen oikeasti onnellinen pitkästä aikaa, vaikka samaan aikaan moni asia stressaa mua. Olen kuitenkin onnistunut keskittymään positiiviseen.
P - Päivän asu Rakastan muotia ja asujeni kuvaamista. Suurin osa bloginkin kuvista on mun asukuvia, samoin Instagramin kuvat. Haluan ikuistaa mun tyylin ja katsella sitä joskus myöhemmin.
Q - Quotet Keräilen erilaisia quoteja mun puhelimeen eri paikoista, välillä Googlesta ja välillä muiden ihmisten Instagra-tileiltä. Pelkän quoten julkaiseminen Instagramissa oli ennen paljon suositumpaa, mutta mä tykkään edelleenkin tehdä sitä.
R - Ripsienpidennykset Mulla on ollut ripsienpidennykset noin kaksi vuotta ja olen näihin ihan koukussa. Niistä on tullut osa mua ja tuntuisi tosi hassulta ottaa ne pois.
S - Sisu Innostuessani jostain jutsuta ihan tosissaan, niin teen sen vaikka väkisin sisun avualla loppuun. 
T - Tautoinnit Multa löytyy jo yksi tatuointi kädestä, mutta halaun vielä ainakin muutaman. En ennen uskonut, että tatuointeihin jää ns. koukkuun, mun on kuitenkin myönnettävä että se taitaa olla totta..
U - Uusavuttomuus Haluaisin olla täysin itsenäinen, mutta muhun iskee uusavuttomuus ihan naurettavissa jutuissa. En esimerksiksi osaa käyttää purkinavaajaa..
V - Visuaalisuus Tykkään sisustamisesta ja muodista paljon ja ne on sellaisia asioita joissa vaaditaan visuaalisuutta. Visuaalisuus tarkoittaa mulle sellaista huoletonta, mutta tyylikästä lopputulosta.
Y - YouTube
Z - Zzz.. Rakastan nukkumista! Voisin nukkua joka päivä jonnekkin puoleenpäivään ja siihen päälle vielä päiväunet, hah.
Ä - Äiti Hän on mulle tosi tärkeä ihminen, jota arvosta. Hän on joutunut kokemaan tosi vaikeita asioita elämässään, mutta siitä huolimatta hän pysyy vahvana <3
Ö - Överit Mielummin överit kuin vajarit, vai?
Postauksen kuvat on otettu mun edellisillä Turkin matkoilla.
xjassu

9 kommenttia:

  1. Hei tää oli kiva, pitää toteuttaa omassakin blogissa! :) Oon niin samaa mieltä Naistenhuoneesta, sinne vierähtää huomaamatta monta tuntia kun lukee kaikkia kommentteja! :D

    VastaaPoista
  2. Tää postaus on tosi mielenkiintoinen ja hyvin toteutit sen! Hauskaa loppureissua :D

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Tosi kiva tää! :) jään seurailee blogias!

    Http://stepsonacircle.blogspot.fi
    Liikuntaneuvojan opintoja aloittelevan nuoren hyvinvointi-/treeni-/vegeblogi kaipailee lukijoita ja kommentteja!

    VastaaPoista
  5. Tosi kiva postaus! :) Chanelin laukku on mullakin haavelistalla, ehkä vielä joskus...<3

    VastaaPoista