perjantai 14. heinäkuuta 2017

MY CRAZY HEAD

Tiedätkö sen tunteen, kun tuntuu että kaikki kaatuu päälle samaan aikaan? Mulla on ollut tuo tunne nyt jo vähän pidemmän aikaa.
Mua stressaa kaikki lukion alkuun liittyvät asiat. Mulla ei ole esimerkiksi vieläkään omaa kannettavaa, koska se ei mulle ikinä Gigantilta saapunut.. Tilasin eilen uuden eri paikasta ja toivon todella että se saapuu mulle. Mulla ei ole myöskään vielä tulevaa lukujärjestystä, toisin kuin kaikilla Lahden lukioihin menevillä on. Miksei Helsingissä ole tämä sama käytäntö? Kirjojen hankinta olisi siten paljon helpompaa! Nyt en yhtään tiedä mitä aineita mulla tulee olemaan, enkä oikein tiedä pitäisikö niitä kirjoja hankkia jo ennen lukujärjestyksen saantia vai ei.. Ja tosiaan saan sen lukujärjestyksen vasta koulun alkaessa eli 10. elokuuta.
Mulla on mutsin kanssa huomenna muutto keskustaan ja sekin stressaa. Mun tuleva huone on aika paljon pienempi kuin tuo mun nykyinen, niin entiedä miten saan mun tavarat mahtumaan sinne. Toi mun nykyinen huone on kylläkin tosi iso, joten osasin olettaa että seuraava ei ole.
Olen heittänyt todella paljon tavaraa roskiin ja laittanut myyntiin. En edes tajunnut, että omistan näin paljon asioita! Ihan hullua.
Haluaisin saada mun huoneen aikalailla valmiiksi ennen Turkkiin lähtöä, mutta tässä alkaa oikeasti tulemaan kiire. Lähden siis aikaisin torstaiaamuna lentokentälle. Tätä ennen mulla on kuitenkin vaikka ja mitä suunniteltuja menoja. Tiistaina menen siskolleni Ninnalle Järvelään ja keskiviikkona mulla on ainakin kulmien värjäys ja mahdollisesti myös ripsien pikahuolto. Myöskin toinen siskoni Mira tulee perheensä kanssa käymään juurikin silloin keskiviikkona. Haluaisin myös ehtiä näkemään ystäviäni ennen lähtöäni.
Voisiko joku haltijakeiju vain tulla tekemään kaiken mun puolesta?
xjassu

2 kommenttia:

  1. Jos yhtään helpottaa, niin täältäkin löytyy yksi stressaaja! Vajaan kahden viikon päästä muutto ja suunnitelmien muutoksien takia ei ole edes koulupaikkaa kyseisellä paikkakunnalla 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyl se vähän helpottaa, tai hyvä tietää etten ole ainut! Jos sua helpottaa niin mulla on tosiaan koulupaikka eri paikkakunnalla, välissä noin 100km :D

      Poista