sunnuntai 25. joulukuuta 2016

BIT ABOUT CHRISTMAS

Vietin eilisen päivän ja illan siskoni perheen luona. Joulupukki tuli jakamaan lahjoja tontun kanssa ja Jere lauloi hänelle itse keksimänsä joululaulun. Jeren laulu kertoi moottorikelkasta, ties mistä keksinyt hah. 
Sain lahjaksi paljon kosmetiikkaa, kaksi erilaista jakkua, liikaa suklaata, h&m:n lahjakortin, söpön glitterisen muistivihon sekä sisustuselementiksi valopalloja. Kiitos niistä kaikille tontuille!
Lahjojen lisäksi tietysti söimme liikaa. Siskoni tekemät aivan ihanat kasvispasteijat sekä suklaa turvottavat vieläkin. Mutta eikös turvotus ja liikasyöminen kuulu suoranaisesti jouluun?
Jouluaatto oli perhekeskeinen ja siten nämä pyhät tulevat myös jatkumaan. Siskonpoikani tulivat tänään jo aikaisemmin tänne ja jäävät yöksi, huomenna eli tapaninpäivänä veljeni perheensä kanssa sekä mummini tulevat käymään. Mukavia pyhiä <3
xjassu

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

FUR COAT & CAP

Sain tuon ihanan turkikseni jo viime vuonna mummiltani, mutta käytin sitä ehkä kerran. En osannut yhdistää sitä luontevasti mihinkään.
Viime viikon perjantaina kuitenkin mietin, että mitä oikein pukisin seuraavana päivänä Helsinkiin päälle(mietin usein seuraavan päivän vaatteet valmiiksi). Silloin muistin turkikseni.
Aloin miettimään miten saisin sen näyttämään melko arkiselta, mutta kuitenkin hienostuneelta. Aloin kasaamaan asuani turkiksen sekä NY-lippiksen ympärille ja lopputulos näkyy kuvissa.
Itse pidän asusta todella paljon ja se näyttää omaan silmääni juuri sopivan hienostuneelta arkiasuksi. Mitä mieltä sä olet?
OOTD: turkis: lahja, lippis: stadium, neule: Turkista, housut: h&m, kengät: janita, laukku: michael kors
xjassu

maanantai 19. joulukuuta 2016

IT WAS A FAB DAY

Matkasimme lauantaina Saran knassa Helsinkiin tapaamaan vanhaa kouluystäväämme Mariamia. Emme ollet nähneet noin viiteen vuoteen! Mariama muutti Helsinkiin, kun olimme neljännellä luokalla. Yhteydenpito jäi, mutta noin kuukausi sitten Mariam tuli onneksi snäppäämään minulle!
Vietimme lauantaina tosi kivan päivän. Lähdimme Saran kanssa kohti Helsinkiä 9:40 Onnibussilla, joten olimme Kampissa 11. Mariam oli meitä vastassa. Pyörimme ensin Kampin sekä Forumin kaupoissa ja löysinkin sieltä onneksi joitain joululahjoja sekä Cubuksesta itselleni tosi kivan neuleen. Kävimme myös kävelemässä muun muassa Tuomiokirkolla sekä Esplandilla. Nautimme Starbucksin antimista ja siellä saimme myös idean mennä käymään Kiasmassa sekä Helsingin taidemuseossa eli HAM:issa. Kello 20:15 lähdimme Onnibussilla takaisin kohti Lahtea.
Kaiken kaikkiaan päivä oli todella onnistunut ja oli ihan mahtavaa nähdä Mariamia näiden kaikkien vuosien jälkeen! Muistelimme aika paljon ala-koulu aikoja ja saimme hyvät naurut siitä. Seuraavaan kerran ja lauantain välille ei todellakaan saa tulla viittä vuotta. 
Kiasma
Kiasma
Kiasma
Kiasma
Helsingin taidemuseo
Helsingin taidemuseo
Helsingin taidemuseo
Helsingin taidemuseo
xjassu

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

ADVENT CALENDAR | MY CHRISTMAS

Olen tehnyt joskus aikaisemminkin joulukalenterin blogiinimutta tänä vuonna teen sen hieman uudella tavalla. Julkaisen vain neljä luukkuayhden jokaisena adventtina. Tänään on viimeisen vuoro.
Muistan aikaisemmista jouluista hyvän kotoisen tunnelman sekä tietysti Joulupukin. Kun olin pieni Joulupukki kävi meillä joka joulu ja nykyään se käy taas siskonpoikieni takia. Isosiskoni muutti omaan kotiin jo vuosia sitten, mutta olemme muistaakseni silti joka joulun viettäneet yhdessä. Yhden joulun olin mutsin kanssa Thaimaassa, mutta muuten.
Joulu on ollut meillä aina tosi perhekeskinen. Kun olin pieni niin joulupäivänä katsottiin paljon leffoja ja oltiin koko päivä pyjamssa, muta nyt jo parina vuotena siskoni on tullut perheensä kanssa meille syömään. 
Menen tänäkin aattona siskoni luokse viettämään illan. Syödään hyvin, Joulupukki tulee ja tietysti avataan lahjat sekä vietetään aikaa yhdessä. Miten sinä olet totunut viettämään joulua?
xjassu

maanantai 12. joulukuuta 2016

SNAPCHAT | WEEK 49

Snapchat-postaus on täällä taas. Koen tämän postaustyylin jollain tapaa mulle hyväksi. Olen huono kertomaan kuulumisia tänne muuten vain, Snapchatin avulla se on helpompaa. Onko jollain muulla sama tapa?
Tänään palataan vielä vähän viime viikkoon. Kerro toki kommenteissa mitä sun viime viikkoon kuului!
Välillä vähän syvällisempää teksitä My Storyyn. Vain harva arvasi/tiesi keneen viittasin tuolla tekstillä, vähän salamyhkäisyyttä.
Yritin muistella, että mihin olin lähdössä tätä kuvaa ottaessani, mutta en millään muista.. Pakollinen peilikuva kuitenkin tähän väliin :D
Pelleilin siksonpoikani Jeren kanssa kuvia ottamalla itsenäisyyspäivänä. Tämä kuva on niihin muihin verrattuna vielä ihan hyvä sekä normaali, hah <3
Heräsin torstai-aamna kuumeisen ja muutenkin huonovointisena. Torstaina ja perjantaina mua ei nähty koulussa.
Sain perjantaina vihdoinkin viime viikon(30.11)Etelä-Suomen Sanomat himaan, jossa on mun ensimmäinen palkallinen kolumni! Kirjoitin kolumnissa yhteishakuun liittyvistä jutuista.
Olin lauantaina Tammelassa(Forssan lähellä)isomummoni eli äitini mummon hautajaisissa. Ikävä sinua isomummo <3
xjassu

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

ADVENT CALENDAR | MY FAVORITE CHRISTMAS SONGS

Olen tehnyt joskus aikaisemminkin joulukalenterin blogiinimutta tänä vuonna teen sen hieman uudella tavalla. Julkaisen vain neljä luukkuayhden jokaisena adventtina. Tänään on kolmannen vuoro.
Mitä joululauluja kuuntelen vai kuuntelenko ollenkaan? Perinteisä vai uudempia?
Kuuntelen enimmäkseen englannin kielisiä versioita ja tunnettujen artisten laulamia. Perinteiset ehkä jopa enemmän lapsille suunnatut eivät iske. Tässä muutamia mun lemppareita:
Justin Bieber - Santa Claus Is Coming To Town
Justin Bieber & Mariah Carey - All I Want For Christmas Is You
Bieber-fanilta nämä tuskin tulivat yllätyksenä, hah.
Ariana Grande - Santa Tell Me
Tästä Arianan joululaulusta tulee jollain tapaa iloinen fiilis!
Walking In The Air (from: The Snowman)
Aina yhtä kaunis klassikko <3
Jingle Bell Rock (Glee)
Mean Girls, tarvitseeko muuta edes sanoa?
Mikä on sinun lempilaulusi, vai välitätkö niistä ollenkaan?
xjassu

torstai 8. joulukuuta 2016

RECIPE | VEGETABLEBALLS

Kasvispyörykät n. 12kpl
Ainekset: 400g kikherneitä, 1kpl sipuli, 1kpl iso porkkana, 2kpl munaa, 1dl korppujauhoja, 1rkl tomaattipyrettä, 1kpl sitruunan mehu + mausteet & juustoraaste pyöryköiden päälle
Ohje:
- Laita uuni lämpeämään 190 asteeseen.
- Huuhtele kikherneet kylmällä vedellä ja muussaa ne.
- Sekoita korppujauho munien kanssa, anna turvota hetki.
- Raasta porkkana hienoksi sekä pilko sipuli.
- Sekoita kaikki aineet keskenään.
- Tee taikinasta käsin pyöryköitä.
- Kypsennä uunissa 15 minuuttia.
- Ota pyörykät pois uunista ja käännä ne sekä lisää juustoraaste päälle. Anna olla vielä toiset 15 minuuttia.
- Nauti <3
xjassu

tiistai 6. joulukuuta 2016

BIG SWEATER & BLACK PANTS

Olen rakastunut tuon neuleen sekä vaaleanpunaisen bomberini sävyihin! Ne ovat kumpikin vaaleanpunaiseen päin meneviä, mutta eivät kumminkaan liian tyttömäisiä säyjä. Pakko varmaan myöntää, kuvien ihana neule ei ole minun vaan kaverini Annabellan..
Kuvien mustat vähän leveälahkeiset housut löysin yksi aamu vaatekaappini perältä, aika kiva yllätys. Ne kaiken lisäksi tuntuvat päällä aivan ihanilta!
Hyvää itsenäisyyspäivää :)
OOTD: villakangastakki: h&m, neule: h&m(Annabellan), kello: timanttiset, housut: kirpputori, kengät: h&m
xjassu

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

ADVENT CALENDAR | MY WISH LIST

Olen tehnyt joskus aikaisemminkin joulukalenterin blogiini, mutta tänä vuonna teen sen hieman uudella tavalla. Julkaisen vain neljä luukkua, yhden jokaisena adventtina. Tänään on toisen vuoro.

En toivo tänä vuonna erityisesti oikein mitään, vain jotain pieniä juttuja. Edellisenäkään vuonna toivelistaltani ei löytynyt oikein mitään isoa. Ehkä olen tajunnut, että lahjat eivät ole se tärkein asai joulussa. Totta kai, ne lahjat ovat kiva lisä, mutta eivät kuitenkaan pääasia. Esimerkiksi perheen yhteistä aikaa ja hyvää ruokaa voisi pitää tärkeämpänä asiana. Nyt kuitenkin kerron ne pari toivetta!
- Kosmetiikka: Olen aina tykännyt niistä valmispakkauksista, joita myydään eri merkeiltä joka vuosi. Joku sellainen vähän erilaisempi voisi olla kiva. Body Shopin valmiit lahjapakkaukset ovat ihania! Jos tietää tarkkaan mitä meikkejä käytän, niin niitä voi laittaa myös pakettiin.
- Lahjakortit & raha: Nämä kaksi ovat aika yleisiä, mutta toimivat aina. Ainakin Gina Tricotin, Cubuksen, Vilan sekä Carlingsin lahjakortit ovat kivoja. Tänä vuonna en halau H&M:n lahjakorttia.
- Suklaa: Olen aika varma, että jostain paketista löytyy suklaata.
- Nahkakäsineet & pörrösukat: Olen rakastunut Cubuksen pörrösukkiin, ne ovat aivan ihanan pehmeitä sekä lämpimiä! Nahkakäsineet(tekonahka käy)ovat mun omalla must have -listalla, joten olisi tosi kiva jos sellaiset löytyisi jostain paketista.
Mitä sä toivot joululahjaksi ja kuinka tärkeässä osassa lahjat ovat sun joulua?
xjassu

perjantai 2. joulukuuta 2016

I LOVE MY NEW JACKET

Se on vaaleanpunainen. Se on lämmin. Se on kaunis. Se on täydellinen. Se on mun uusi ihana vaaleanpunainen bomberini Carlingsilta! Tämä kaunokainen vilahti täällä jo kerran, edellisessä Snapchat-postauksessa. Tässä se on kuitenkin pääosassa.
Olen koko syksyn ihaillut vaaleanpunaisia bombereita eri kaupoissa, mutta en ole raaskinut ostaa sellaista. Pelkäsin, että se on vain kerran päällä ja viettää muuten aikansa eteisen naulakossa. Onneksi näin ei käynyt, vaan oikeastaan päinvastoin! Bomberi on löytynyt mun päältä ostamisen jälkeen lähes jokapäivä erilaisissa asuissakin. Mitä mieltä sä olet tästä tyttömäisestä bomberista?
OOTD: bomberi: carlings, paita: me&i, kaulahuivi: kirpputori, farkut: ginatricot, laukku: ellos, nilkkurit: janita
xjassu