perjantai 17. marraskuuta 2017

LIFE UPDATE

Oon sillein ihan perusonnellinen mun elämään just nyt. Oon sellasessa vaiheessa, että pystyn olla kiitollinen monesta asiasta, vaikka toisaalta pari asiaa voisi myös muuttua. Yleisesti ottaen kaikki menee vähintään ihan jees, eikä siis ole mitään sellaisia suuria murheita tai ongelmia.
Oon jollain tapaa tosi hämmentynyt, että pystyn ihan aidolla sydämellä toteamaan niin. Elämä on oikeesti pohjimmiltaan ihan kivaa.
Mulla alkaa maanantaina näyttöviikko eli vanhalta termiltään koeviikko. Onnekseni mulla on vain kaksi isoa koetta ja muista aineista joitain pikkutestejä.
Isot kokeet on mulle mielenkiintoisista aineista eli äidinkielestä ja yhteiskuntaopista, joten uskon niiden menevän hyvin. Pikkutestestit on psykologiasta ja kemiasta. Biologiasta on puolestaan ollut yhteensä kuusi pikkutestiä pitkin loppujaksoa, joten nopean itseopiskeluni takia mulla ei ole siitä koetuntia. Mulla on loppupelissä melko kevyt näyttöviikko, joten yritän olla ottamatta ainakaan suurta stressiä.
Näyttöviikolle sattuvien vapaapäivien ansiosta mulla on yhteensä viiden päivän loma! Ensi viikon perjantai on ensimmäinen vapaa ja seuraava koulupäivä on vasta keskiviikkona. Oon niin fiiliksissä tuosta lähemmäs viikon mittaisesta lomasta! Yritän sitä ajatellen vielä jaksaa ahertaa tämän loppujakson.
Kaukosuhteellani menee myöskin hyvin. Lasketaan päiviä seuraavaan näkemiseen eli talvilomaan ja ootan innolla hänen koirien näkemistä. Aloin melkein kiljumaan, kun tajusin hänellä olevan koiria.. Hups, koirarakkaus on suuri.
Ollaan myöskin pikkuhiljaa saatu toimiva jonkinlainen "rytmi" meille, vaikka eletään tosi erilaista elämää toisistaan paljon poikkeavilla päivärytmeillä.
Yritetään kovasti ymmärtää toisiamme ja "yllättäen" mun ymmärtäminen on haastavampi puoli. Onneksi ymmärrän itsekkin, että mulla on usein mielialanvaihteluja ja niitä ei vaan voi aina muut ymmärtää.
Onnellisia kuitenkin ollaan ja kaikki on valtakunnassa hyvin. Kyllä me ollaan valtakunta, sillä mä olen oman elämäni kuningatar. (Huomaa huumori viimeisessä lauseessa.)
Oon lähiaikoina oivaltanut, että ketkä on mulle oikeasti läheisiä ystäviä ja mutuen vain tärkeitä ihmisiä. Haluan olla mulle aidosti hyvien ihmisten ympärillä ja nauttia heistä.
Heistä haluan mainita erikseen mun uusimman ystävän Kian, joka on aivan extraihana ihminen. Hänen lisäksi on tietysti monta muutakin, mutta hän on osa syy tähän oivallukseen. (Kamut! Tiedätte kyllä jos kuulutte tähän, jos en tykkäisi teistä en puhuisi teille.)
Oon vähän haikeana siitä, että en ole enää niin hyvissä tekemisissä mun kaikkien Lahtikamujen kanssa. Haluaisin kyllä olla, mutta me ei vain jotenkin saada aikaa toisillemme kuin ennen. Kyllähän se oli tietysti arvattavissa, jo silloin kun sain vahvistuksen mun tämän hetkisestä koulusta Helsingissä.
Tämä on varmaan ainut asia mistä olen tällä hetkellä jollain tapaa surullinen. Eli siis Lahtikamut keitä tämä koskee, iskekää muhun takaisin kiinni. Toisaalta mussakin on vikaa tässä kohtaa, sillä musta on tullut aikamoinen kotihiiri..
OOTD: college: GinaTricot, farkut: GinaTricot, korvikset: NLY Accessories laukku: Turkista, kengät: Janita Oy
xjassu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti