keskiviikko 11. toukokuuta 2016

ALMOST VACATION TIME

Kesälomaan on enää parisen viikkoa, oikeastaan 24 päivää. Tuo aika tuntuu ikuisuudelta, pelkkä herääminen kouluun tuntuu vain enemmän vaivalloiselta. Koulu tosiaan loppuu vasta kesäkuussa joka saa ajan tuntumaan vielä pidemmämtä, kesäkuussa kuuluisi olla jo lomalla eikä koulunpenkillä.. En varmasti ole ainut joka on tätä mieltä.
Koulu stressaa ja ärsyttää tällä hetkellä suunnattomasti. Varsinkin kun pari ainetta loppuu peruskoulun osalta tänä keväänä mm. historia, jonka haluaisin varsinkin pitää ysinä mutta pelkään pahoin että se tulee tippumaan. Myös kemia loppuu ja se olisi kiva pitää kasina, mutta en aio toivoa liikoja. Mutta eikös kasi ole kuulemma vaiken luokka yläa-asteella?
Mulla on sentään muutama kiva suunnitelmaa kesäksi. Kesäkuussa tarkoituksena olisi mennä päättäjäispäivänä YleX Poppiin ja silloin taitaa olla myös jonkun kaverin konfirmaatio. Heinäkuussa puolestaan mulla on tarkoitus mennä Summer Uppiin Hannan kanssa ja Lahden Öihin Peppiinan kanssa. Heinäkuun lopussa mulla on myös töistä lomaa ja silloin suuntaan Turkin lämpöön. Ja elokuussa mulla on Miran ystävän häät ohjelmassa.
OOTD: farkkutakki: h&m, mekko: ginatricot, vyö: seppälä, kengät: citymarket
xjassu

2 kommenttia:

  1. Mulla ois sulle haaste blogissani! :) -> http://lappilaistalifestylea.blogspot.fi/2016/05/liebster-awards-haaste.html

    VastaaPoista