maanantai 5. syyskuuta 2016

TO DO LIST FOR FALL

Mulla on muutama tavoite tälle syksylle, kuten yleensäkkin jokaiselle sesongille. Suurin osa näistä tavotteista on ihan rentoja sekä todella helppo toteuttaa. Muutama taas vaatii hieman enemmän tekemistä ja motivaatiota. Mutta kyllä tästäkin syksytä selvitään! 
- Osta vain tarvittavat syysuutuudet, oikeasti tämä asia ei saa riistäytyä käsistä tänä(kin) vuonna. Mulla on kännykässä ihan lista niistä muutamasta jutusta joita ehdottomasti tarvitsen.
- Hanki uusia tuoksukynttilöitä ja nauti niistä kylminä syysiltoina lämpimän juoman kanssa.
- Vietä rento sunnuntai: ilman meikkiä, kuumaa kaakaota sekä netflix, rakkautta.
- Girl's night, järjestä tai mene jonnekkin ihanaan mutta silti rentoon tyttöjen illan viettoon ja unohda siellä kaikki turhat murheet.
- Pidä koulumotivaatio yllä, tämäkin on pakko oikeasti pitää. Enää en voi sanoa, että kyllä mä sitten ensi vuonna parannan. Mulla on yhteishaku tänä vuonna(tai se taitaa olla ensi vuoden puolella..)!
- Älä stressaa liikaa tai turhasta, vaikka aion pitää motivaation yllä en saa kumminkaan stressata aivan liikaa saatika aivan turhista jutuista. Jos alan stressaamaan liikaa niin en saa mitään kunnolla tehtyä.
- Testaa uusia lämpimiä juomia, aion siis tilata kahvilassa joitakin syksyn/talven ihania uutuuksia.
- Pidä urheilu rutiinina, olen hieman repsunut oikeasta rytmistä kesän aikana, mutta nyt syksyllä aion pitää sitä taas yllä. Tavoite on kaksi areobista sekä yksi lihaskunto viikossa.
- Yritä nauttia elämästä, tämä on varmaankin listan tärkein. Kun elämä taas jossain vaiheessa potkii päähän, yritän ainakin silti nauttia elämsätä.
KUVAT: WEHEARTIT
xjassu

8 kommenttia:

  1. Haha mun bucket listiltä löytyy kans suurin osa noista. Mikäpä parempi tapa fiilistellä syksyä ku maistella uusia syysjuomia tai rentoilla vilttiin kääriytyneenä ja polttaa kynttilöitä :) Ihanaa syyskuun alkua sulle!

    ♥: Linda/Revontulipalo

    VastaaPoista
  2. Tosi ihana postaus! :) Haluan itse tehdä monia noita asioita, ja taidankin aloittaa tänään ;)

    ❀ Cinderella Days ❀

    VastaaPoista
  3. Ihana ja superinspaava lista <3 :)

    VastaaPoista
  4. Kiva postaus! Mul ois yks kysymys et missä salilla sä käyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin Lumossa, mutta nyt oon enemmän treenannu himassa :)

      Poista