keskiviikko 21. syyskuuta 2016

SNAPCHAT | WEEKS 37 & 38

Osa on jo varmaan huomannutkin postauksia hävinneen ja ennen niiden poistamista olin miettinyt asiaa jo kauan. Olen alkanut ja aion panostaa blogiini paljon enemmän kuin ennen ja tästä syystä halusin aloittaa puhtaalta pöydältä. En kumminkaan halunnut poistaa aivan kaikkea, poistin "huonommat" ja selvästi nopeasti tehdyt postaukset. Vanhin postaus on nyt tämän vuoden huuhtikuulta ja mietin pitkään säilytänkö edes niitä, mutta päädyin säilyttämään. Aion tehdä myös pieniä muutoksia ulkoasuun, mutta kaikki ajallaan.
Nyt kumminkin hieman kuulumisia ja Snapchat kuvia! Snapchatistä mut tosiaan löytää nimimerkillä @mansikkaomena.
Odottelin bussia keskustaan tämän viikon maanantaina, uusi laukkukin näkyy. Siitä lisää ja parempia kuvia myöhemmin!
Vähän ennen kouluun lähtöä viime viikolla. Aamut ja päivätkin ovat ainakin täällä jo tosi kylmiä, kaulahuivi on ollut tarpeen.
Viime viikolla kokeisiin lukua. Mulla oli viime viikolla yhteensä kolme koetta/testiä ja eilenkin oli yksi. Viime viikolla oli matikan koe, bilsan testi sisäelimistä sekä ruotsin verbikoe. Tällä viikolla oli puolestaan äikän testi suomen kielen erilaisuudesta.
Tämä ihana auringonlasku ei ollut Snapchatista, mutta sen kauneuden takia mun oli saatava jakaa se tänne. Tämä auringonlasku on viikonlopulta <3
xjassu

2 kommenttia:

  1. Siis kiva postaus ja varsinkin toi auringonlaskukuva on siis aivan ihana!😃

    VastaaPoista
  2. Siis kiva postaus ja varsinkin toi auringonlaskukuva on siis aivan ihana!😃

    VastaaPoista