MUN PELKOJA

Näin yhdessä brittiläisessä blogissa postuaksen kyseisen blogin kirjoittajan peloista. Hänelle oli tullut tunne, että haluaa jakaa ne lukijoiden kanssa. Hänellä ei ollut meneillään mitään tavallista arkea ihmeellisempää. Hän oli vain huomannut kuinka hän ei ikinä puhu peloistaan ennen kuin jotain kamalaa tapahtuu. Hän halusi muuttaa tämän puolen itsessään.

Postausta lukiessa tajusin, että mäkään en ikinä puhu mun peloista, vaikka pelkään moniakin aisoita. Suuri osa niistä ei ole osa mun arkipäiväistä elämää, mutta pieni osa on. En myöskään puhu mun peloista kenenkään kanssa muuten vain tai saatika kirjoita niistä tänne (enkä myöskään minnekkään muualle).

Tämän pähkäilyn ja ajattelun seurauksena tajusin, etten tiedä ketään joka puhuisi peloistaan muuten vain. Kukaan ei puhu niistä ennen kuin on oikeasti ensin kohdannut ne. Pelkojen voittamisesta saa kyllä lukea, mutta ei itse pelosita. 

Tästä syystä haluan rikkoa vähän rajoja ja kertoa teille mun peloista, jotka liittyvät mun arkipäiväiseen elämään eniten. 

Pelkään, että tuotan äidilleni pettymyksen. Tämä on varmasti pahin näistä. Se ei ole mulla mielessä joka päivä eikä edes joka viikko, vaikka näin käyminen olisi mulle itselleni suuri häpeä. Äitini on ainut mun vanhemmista, joka on mua kasvattanut. Hän on ollut ja on vieläkin mulle suuri tuki ja tsemppaaja. Jos joskus tuotan hänelle pettymyksen niin en tiedä miten hoitaisin asian. En ole edes varma mikä olisi sellainen asia, joka tuottaisi hänelle pettymyksen muhun. Suurista sekoiluistani huolimatta niin ei ole ainakaan pysyvästi vielä käynyt ja se on mulle tärkeää. Haluan pystyä sanomaan vanhana, että äitini ei ollut muhun ikinä pettynyt. 
Pelkään, että en ikinä pääse muuttamaan Suomesta pysyvästi pois. Tiedän tämän kuulostavan joidenkin korvaan todella lapselliselta, mutta aina Suomessa eläminen olisi mulle aivan hirveää. En näe itseäni täällä.  En näe tai usko, että voisin elää täällä 100% onnellisena ja tyytyväisenä elämään. Vihaan Suomen ilmastoa ja yleisiä suomalaisia luonteenpiirteitä. Olen aina puhunut siitä miten muutan täältä pois. Tämä ei ole mikään uusi vilitys esimerkiksi ulkomaalaisen poikaystäväni kautta, ei todellakaan. Näen itseni täysin onnellisena vain, jos pääsen muuttamaan Suomesta pois.
Kuka ei haluaisi elää elämäänsä onnellisena? Kuka ei pelkää ettei ikinä ole täysin onnellinen? Aika moni meistä. 

Pelkään, että en pääse elämään tarpeeksi vapaasti ja seikkaillen. Mun suuri intohimo elämässä on matkustelu ja uusien asioiden kokeileminen. Ilman niitä en olisi se, joka olen nyt. En olisi yhtä avarakatseinen.
Haluan jatkaa tällä linjalla ja tavalla jatkossakin, jos jostain syystä en enää joksus pystyisi se olisi mun intohimon loppu. Haluan nähdä maailmaa ja kokea paljon uusia asioita, ennen kuin asetun kunnolla aloilleni.
Tiedän, että joidenkin unelma on olla kotiäiti lähiössä sijaitsevassa omakotitalossa, mutta se ei ole minä. Ei ollenkaan. En halua olla sidoksissa sellaiseen, kun sen sijaan voin elää vapaasti ja seikkailla ympäriinsä. 
Pelkään, että kusen hommat. Varmastikin mun laajin pelko, mutta se ei siitä huolimatta ole koko ajan mun ajatuksissa. Tämä vaan tavallaan tiivistää kaikki yhteen lauseeseen ja sitoo kaiken yhteen pakettiin.
Hommien kusemisella tarkoitan, että kaikki tai yksi suurempi asia menisi todella pahasti pieleen. Vaihtoehtoisesti myös monta pienempää asiaa menisi samoihin aikoihin pieleen, joka johtaisi eräänlaiseen dominotuhoutumiseen. En siis tarkoita hommien kusemisella huonoa numeroa kurssista tai edes parisuhteen loppua. Tämä on mulle paljon suurempi käsite. Pelkään, siis että onnistuisin pilaamaan jonkin hyvän osa-alueen mun elämässä lähes kokonaan tai jopa täysin. 

OOTD: takki: kirpputori, kauluspaita: H&M, toppi: Koton, vyö: H&M, farkut: Gina Tricot, kengät: H&M, laukku: Koton

xjassu